Uutiset & Tiedotus

MOOTTORILIITON TOIMISTO VALMISTAUTUU UUTEEN MOOTTORIURHEILUVUOTEEN 2020

02.01.2020

Joulukuu ja vuodenvaihde ovat olleet poikkeuksellista muutoksen aikaa Suomen Moottoriliiton toimistolla ja jäsenistö on kiinnostuneena tiedustellut kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmia joulukuussa tapahtuneiden toimiston henkilöstömuutosten jälkeen.

Suomen Moottoriliitto (SML) käynnisti aiemmin loppuvuodesta 2019 työpaikkahaun, ja Maria Välimäki on aloittanut uutena työntekijänä SML:n toimistolla 2.1.2020. Myös Sirpa Räsäsen kanssa on sovittu jatkosta ja hän jatkaa osa-aikaisena työntekijänä huhtikuun loppuun 2020. Näin uuden työntekijän perehdyttäminen tärkeisiin toimiston tehtäviin saadaan vietyä tehokkaasti läpi alkuvuoden aikana.

Toimiston vt. toimitusjohtajana toimii muuttuvassa tilanteessa toistaiseksi Ville Salonen. Urheilukoordinaattorina jatkaa tutusti Jussi Pitkähalme, joka vastaa edelleen muun muassa kilpailuluvista, kilpailukalenterista sekä MOTTI-järjestelmään liittyvistä kysymyksistä. Urheilusihteereinä toimivat Maria Välimäki ja Sirpa Räsänen, joiden toimenkuvaan kuuluvat aiempaan tapaan ajajalisenssit, kansainväliset lisenssit sekä ilmoittautumiset ja tuleva SML:n gaala 4.1.2020. Talouteen liittyvissä asioissa yhteyshenkilönä on tässä vaiheessa Ville Salonen.

Toimiston työnkuvat jatkuvat siis mainittujen muutosten lisäksi normaalisti ja muuttuneesta tilanteesta huolimatta Moottoriliitto pyrkii palvelemaan jäsenistöä sujuvasti kaikissa kysymyksissä.

Yhteyttä voi ottaa joko suoraan henkilöiden omiin postiosoitteisiin (etunimi.sukunimi(at)moottoriliitto.fi) tai osoitteeseen office(at)moottoriliitto.fi, jonka kautta liitto palvelee kaikissa jäsenasioissa. SML:n toimiston numero on tuttu 0207 789 960.

Uuden vuoden myötä työn alla ovat erityisesti SML:n tuleva palkintojenjakogaala, joka järjestetään Tampereella 4.1.2020 hotelli Rosendahlissa sekä jo aiemmin joulukuussa tiedotettu Racing For Fun -konsepti, jota viimeistellään SML:n hallituksen johdolla. Unohtamatta tietenkään jäsenistölle tärkeitä palveluja.

Moottoriliitto toivottaa koko jäsenistölle ja yhteistyötahoille hyvää ja vauhdikasta alkavaa vuotta 2020!!

Teksti: SML ry.

03.01.2020Vuonna 2019 ensirekisteröitiin 114 200 henkilöautoa
02.01.2020MOOTTORILIITON TOIMISTO VALMISTAUTUU UUTEEN MOOTTORIURHEILUVUOTEEN 2020
23.12.201916-VUOTIAS TONI HERRANEN MUKAAN RALLI SM -SARJAAN
07.11.2019EETU LATVALA TÄHTÄÄ RALLIN UUTEEN SM-LUOKKAAN
02.09.2019STT-Info: SUOMESSA KEHITETYT GGTURBO-UUSIOTURBOAHTIMET EDUSTAVAT ALANSA HUIPPUA
25.08.2019Talvitie ajamassa kohti V1600-luokan mestaruutta: "Tärkeintä varmat pistesijoitukset"
08.07.2019Ralli SM 2020 - Kilpailukalenteri
23.05.2019Iisalmelainen Verneri Säisä on piirtänyt ajo-otteillaan itsensä monen rallia seuraavan mieliin. 16-vuotias nuorukainen johtaa Nuorten SM -luokkaa talvikauden jälkeen ja tavoitteena on jatkaa hyvää vauhtia myös tulevana lauantaina 25.5. SM Riihimäki Rallis
23.04.2019GGTurbo uusioturboahtimien testi- ja tuotekehitystiimin henkilöstö Garrett Turbo Expertivise Level 1 ja 2 sertifikaatilla tunnustettuja huippuammattilaisia
21.04.2019V-Tech Center Helsinki avataan 20.5.2019 - Autojen optimointi

Siirry arkistoon »