Uutiset & Tiedotus

Laura Suvanto iloitsi Kemoran finaalipaikasta

22.08.2017

Nayttokuva_2017-12-7_kello_2.11.40.png
Laura Suvanto. Kuva: Patrick Rupponen / Suunnitelma B

Kemoran vauhtiviikonloppu tarjosi onnistumisen iloa VAG Motorsportille, kun kansallisen rallicrossin kilpailu ajettiin Kemoran asfalttiradalla. Tiimillä oli mukana kolme kuljettajaa V1600-luokan kilpailussa.

Laura Suvanto nousi VW Golfilla paljon parempaan vauhtiin kuin kesän aiemmissa kilpailuissa.

Hyvä valmistautuminen ja onnistuneet Alastaron ennakkotestit toivat nyt tulosta.

Treenit ajettiin lauantaina vesisateen kastelemalla radalla, mutta sunnuntain kisalähdöt päästiin vetämään läpi kuivalla kelillä.

Ensimmäistä kertaa tällä kaudella Laura Suvanto pääsi ajamaan kunnolla mukana kärkikahinoissa. Kilpakumppanit tarjosivat kovaa vääntöä ja rokottivat heti virheiden sattuessa.

– Ajoin semifinaalin kärkipaikalla, mutta kärsin moottorin pätkimisestä. Onneksi kyyti riitti silti kolmanneksi ja saatiin paikka finaalista, johon pääsin starttaamaan viimeisestä rivistä, Laura kertasi.

– Toiseksi viimeisen mutkan ohituksella lopputulos nousi upeasti neljänneksi. Mukava tunne oli päästä palkittavien joukkoon. Ja mikä parasta: vauhti oli kilpailukykyisellä tasolla.

Mika Seppänen täydensi tiimin saldoa oman semifinaalinsa neljännellä sijalla, josta tosin jäi hiukan jossittelemisen varaa, sillä Audi-kuskin finaalipaikka jäi yhden sijan päähän.

Nora Suvanto teki myös hienon suorituksen ensimmäisessä kisassaan tuntemattomalla autolla. 17-vuotias neito selvisi mukaan semifinaaleihin, vaikka ennakkotestit olivat varsin rajalliset:

– Kolmannen erän viimeisessä mutkassa kolaroin kilpakumppanin kanssa. Säikähdin tilannetta vähän ja pyörähdin kaverin eteen. Se oli oma vika, mutta näistä opitaan.

– Oli kyllä tosi kivaa ja kisasta jäi hyvät fiilikset, kun lähdöt onnistuivat. Jos saadaan auto alle, niin osallistun myös seuraavaan kisaan, Nora Suvanto lupaili.

Kauden päättävä osakilpailu koittaa Hyvinkään Vauhtipuistossa 30. syyskuuta.

Teksti: Jarno Saari

02.03.2019Driftingistä tuttu Kristiina Aalto osallistui Itäralliin 2.3.2019
12.02.2019Sami-Matti Trogen ajaa tulevana viikonloppuna toisen rallinsa, kun nuorten SM-sarja jatkuu Kouvolassa.
21.01.2019Trogenin debyyttiralli ajettu - suupielet edelleen ylöspäin
14.01.2019Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan avaavaan Iisalmen Säästöpankki Ralliin ilmoittautui määräaikaan mennessä 73 kuljettajaparia. Ralli ajetaan lauantaina 19. tammikuuta.
12.01.2019Rallicrossradoilta pikataipaleille - Sami-Matti Trogen ajaa elämänsä ensimmäisen rallin
01.01.2019Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 osakilpailut ja sarjasäännöt
03.12.2018GGTurbo turboahdin RX joukkueen Sami-Matti Trogen on valittu Suomen Olympiakomitean tukiurheilijaksi
01.12.2018Hanaa Expossa esillä Esko Kytömäen V1600 Ford Focus 1.12.2018
06.11.2018Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan sarjasäännöt kaudelle 2019 on julkaistu
09.08.2018Rata-SM sarjan luokkakatsastajan tiedot löytyvät yhteystieto-osiosta

Siirry arkistoon »