Uutiset & Tiedotus

Laura Suvannon syksyyn kuuluu crossia ja sprinttiä

11.10.2017

Nayttokuva_2017-12-7_kello_2.04.29.png

Laura Suvanto sijoittui rallicrossin V1600-luokan sarjapisteissä seitsemänneksi. Kuva: Patrick Rupponen / Suunnitelma B

Kansallisen rallicrossin viimeinen osakilpailu ajettiin Hyvinkäällä, josta koitoksesta Laura Suvanto nappasi VW Golfilla kauden parhaan sijoituksensa finaalin kolmannen sijan myötä.

Palkintosija nosti turkulaisneidon V1600-luokan sarjapisteissä seitsemännelle sijalle, kun pisteitä sai kauden aikana yhteensä 23 kilpailijaa.

– Hyvinkään radan kuravellikelissä totesin jo alkuerissä, että mikäli vaan on kestävyyttä ja järkeä suorittamisessa, niin saatetaan olla pitkällä. Niinpä muiden valitettavasti kolaroidessa, pääsin itse kipuamaan sijoituksissa korkeammalle. Ajosuoritukseni ei ollut kauden parasta, mutta pisteethän toki jaetaan vasta maalissa, Laura kertasi.

Hyvin menneen rallicrossin jälkeen hän kävi seuraavana päivänä ajamassa Skoda Fabia R2:lla rallitreeniä.

– Yli vuoteen en ollut Fabialla ajanut. Treenipäivä oli onnistunut alun jännittämisen jälkeen, joten päätin osallistua 15. lokakuuta ajettavaan Seloy SM-rallisprinttiin, Laura Suvanto selvitti.

– Naisten kaksivetoluokassa on kuusi kilpailijaa, joten nähtäväksi jää, riittääkö oma vauhti mihinkään niissä kovissa karkeloissa. Paineita ei oteta, vaan enemmänkin fiilistellään huikealla R2-autolla ajamista.

VAG Motorsport osallistuu tulevan viikonvaihteen sprinttiin kahdella autolla, kun Markku Suvanto lähtee kisaan V1600-autolla, jossa luokassa on 12 kilpailijaa.

– Tämä on meikäläiselle viimeinen rallisprint ennen senioriluokkaan siirtymistä, enkä tokikaan suostu olemaan luokan viimeinen, Markku Suvanto lupaili.

Teksti: Jarno Saari.

14.01.2019Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan avaavaan Iisalmen Säästöpankki Ralliin ilmoittautui määräaikaan mennessä 73 kuljettajaparia. Ralli ajetaan lauantaina 19. tammikuuta.
01.01.2019Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 osakilpailut ja sarjasäännöt
03.12.2018GGTurbo turboahdin RX joukkueen Sami-Matti Trogen on valittu Suomen Olympiakomitean tukiurheilijaksi
01.12.2018Hanaa Expossa esillä Esko Kytömäen V1600 Ford Focus 1.12.2018
06.11.2018Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan sarjasäännöt kaudelle 2019 on julkaistu
09.08.2018Rata-SM sarjan luokkakatsastajan tiedot löytyvät yhteystieto-osiosta
14.06.2018Suomen Turbotukku Oy turboahdin toimituspalvelu pääkaunkiseudulla - lähetti kiertää tasatunnein autokorjamot Espoo, Helsinki, Vantaa alueella. Avasimme toisen noutopisteen pääkaupunkiseudulla.
10.02.2018Ajari Piiroselle uran avausvoitto Kangasniemellä
11.12.2017Kaudella 2018 nuoret kilpailevat V1600-luokan kalustolla virallisesta Nuorten Suomenmestaruudesta.
07.12.2017Myydään: Renault Megane 1.6-16 Coupe 3d V1600 kilpa-auto

Siirry arkistoon »