Uutiset & Tiedotus

Matti ja Henkka pääsivät tavoitteeseen Teijo-Talot Rallissa

06.06.2014

Pari viikkoa sitten ajettuun Matin ensimmäiseen ralliin lähdettiin vain yksi asia mielessä – maalilava. Kisa-aamuna lähdettiin matkaan seitsemän aikaan Vammalasta. Edellisenä iltana huollosta vastannut Raceman Service oli vielä katsonut auton läpi joka mutteria myöden sekä säätänyt pyöränkulmat kohdilleen. Luottavaisin mielin siis suuntasimme kohti Perniön kilpailukeskuksena toiminutta Teijo-Talojen talotehdasta. Ilmoittautuminen ja katsastus sekä muut peruskuviot suijuivat mallikkaasti. Kisajännitystä ei vielä huomannut, kuin ehkä hieman kartanlukijasta. Lähdimme matkaan V1600-autojen lisäluokassa 16 numerolla 112 hieman ennen kello yhtä.

Ensimmäisen erikoiskokeen lähdössä saatuamme kypärät ja rensselit niskaan alkoi jo kuskillakin hieman kädet tärrään ja jalat vipattamaan. Heti kärkeen uusi elementti; lähtö asfaltilta. Pimeitä paikkoja ja jopa ihan selkeitäkin tuli otettua aivan liian ylivarovasti. Jäätiin 6,3 km pätkällä kärjelle 21,4 sekuntia, mutta kuitenkin kahden muun ensikertalaisen kanssa suht samassa vauhdissa, ollen luokassa 9/10. Mikko Hirvosta lainaten: ”Ihan ok”.

Seuraavalle ek:lle mennessämme saimme väistellä ambulanssia ja paloautoa, mistä päättelimme että nyt on käynyt jotain – ja valitettavasti myös oli. Yksi kuljettapari oli ajanut ulos niin pahasti, että tarvitsi ensihoitoa ja ek2 keskeytettiin. Tunnelma latistui melko lailla, ja hieman sekaisin ajatuksin suunnattiin kohti seuraavan pätkän lähtöä.

Ajatukset kuitenkin kasattiin uudelleen ja kolmannella erikoiskokeella Matti rohkaistui yrittämään vähän kovemmin. Jotkin paikat tultiin silti vielä liian varovasti, ja jotkut taas liiankin rohkeasti. Puolivälissä (n. 8,5 / 14,98 km) pätkää hyvä olo oli vallannut mielen, kun saavuttiin kolmeen peräkkäiseen mutkaan. Perä karkasi juuri ennen viimeistä mutkaa rytkystä niin äkkinäisesti ettei ehtinyt kuin kääntää pellolle. Tuuria oli kuitenkin matkassa, kun auto ei kärsinyt kovasta iskusta pahempia vaurioita ja päästiin jatkamaan. Mutta tässä sekä kilpakumppanin pölyssä ajaessa hävittiin paljon, lähes puolitoista minuuttia. Tähän kun lisää vielä vilppilähdön, ero kärkeen tauolle tultaessa oli yli 2 minuuttia.

Huoltotauon jälkeen päätimme rauhoittaa ajoa ja ajaa vain varmasti kolme viimeistä pätkää maaliin. Ajoa hieman sotki toisen erikoiskokeen tapahtumista johtunut ajojärjestyksen sekaantuminen, kun täytyi vilkuilla peilejä tehokkaampien autojen lähestyessä takapuskuria. Lopputuloksissa Matti ja Henkka olivat muiden keskeytysten myötä luokan kuudensia, mutta eroksi kärkeen muodostui peräti yli 5 minuuttia.

”Fiilikset olivat rallin maalissa hieman kaksijakoiset. Toki oli todella hienoa, kun päästiin maaliin. Mutta ulosajo olisi ollut vältettävissä, kun olisin keskittynyt useampaan mutkaan kerrallaan. Vauhtitaso ei myöskään miellyttänyt itseäni yhtään. No, puolen yön aikaan kotiuduttuamme fiilis oli jo selvästi eri. Pitää kuitenkin muistaa, että ensimmäinen ralli on aina vaikea, ja outoa tietä on ihan eri ajaa kuin tuttua treenipätkää. Eli jos kootaan ajatukset yhteen; tavoitteeksi asetettu maali saavutettiin ja siihen ollaan erittäin tyytyväisiä. Nyt ajetaan testiä niin paljon kuin ehditään ja mahdollisuuksia vain on. Elo-syyskuussa sitten katsotaan kuinka ollaan kehitytty.”, Matti sanaili.

Lopputulokset (Luokka 16, V1600; enintään 1600cm3, Lähti:10)

Sij

Nro

Ohj

Seura

Auto

Tulos

Ero

Ero ed

1

118

Suvanto Markku
Himberg Janne

TUA
TUA

VW Golf IV

34:01,3

2

109

Noso Annina
Väisänen Jani

NuUA
RiiUA

Volkswagen Golf IV

34:14,5

13,2

13,2

3

114

Heinonen Jerry
Kallio Kari

JyvUA
UuUA

Peugeot 206 XS

34:15,8

14,5

1,3

4

110

Rintanen Timo
Pettersson Harri

KySUA
KySUA

BMW 316 Compact

34:59,1

57,8

43,3

5

113

Suominen Rami
Jokinen Jani

ViSUA
OrSUA

Renault Megane

36:24,7

2:23,4

1:25,6

6

112

Leppäkorpi Matti
Tuomisto Henri

KySUA
SAU

Citroën C2 VTS

39:05,0*

5:03,7

2:40,3

Lisää kuvia ja videokoosteen kisasta löydät kotisivuiltamme 

www.jm-motormedia.com/jm-motorsport

Muista käydä myös tykkäämässä Facebookissa ja tilaamassa 

YouTube-kanavamme niin pysyt ajan hermolla!

Seuraavan kerran tiimi nähdään 7.6. Oripäässä Nilfis Rallissa, kun Joonas vuorostaan starttaa ensimmäiseen ralliinsa!

Facebook: http://www.facebook.com/JMMOTORSPORT
Youtube:  http://www.youtube.com/channel/UCprLAEpSEASK7cQv4Ns6sFQ

Lisää kuvia ja videokoosteen kisasta löydät kotisivuiltamme 

www.jm-motormedia.com/jm-motorsport

Muista käydä myös tykkäämässä Facebookissa ja tilaamassa 

YouTube-kanavamme niin pysyt ajan hermolla!

Seuraavan kerran tiimi nähdään 7.6. Oripäässä Nilfis Rallissa, kun Joonas vuorostaan starttaa ensimmäiseen ralliinsa!

Facebook: http://www.facebook.com/JMMOTORSPORT
Youtube: http://www.youtube.com/channel/UCprLAEpSEASK7cQv4Ns6sFQ
13.12.2023Rata-ajon ja rallicrossin V1600-luokan rengastoimittajat valittu
16.11.2023Rata-ajon V1600-luokkaan suunnitteilla "vanhemmille sekä alemman suorituskyvyn autoille" sarja
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
27.12.2022Turboahtimet V1600.com pääyhteistyökumppanilta Suomen Turbotukku Oy:ltä
09.11.2022Pajarille ensikosketus kaukokisoihin Japanissa - Ensi vuoden suunnitelmat julki
08.11.2022Kahdeksan suomalaista korkeakoulua hakee huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun statusta
01.11.2022DRIVERS ON THE ROCKS 2022 -RISTEILY
01.11.2022Seuratoiminnan kehittämistuen haku auki
28.10.2022FRC- JA RATA SM -SARJOJEN KILPAILUKALENTERIT KAUDELLA 2023
26.10.2022RALLIN SUOMEN JUNIORIMESTERUUS- JA NUORTEN SM-SARJOISSA KILPAILLAAN VIISI OSAKILPAILUA KAUDELLA 2023
25.10.2022RALLISPRINTIN JA RALLIN KESKEISET SÄÄNTÖMUUTOKSET KAUDELLE 2023
23.10.2022Lauri Joonan kausi päättyi mestaruusjuhliin
21.10.2022ENNI MÄLKÖSELLE WRC3-LUOKAN KARTTUREIDEN MAAILMANMESTARUUS
08.10.2022Etsimme ylläpitäjää - Oletko kiinnostunut päivittämään V1600 luokan kilpailutuloksia ja muita ajankohtaisia uutisia
03.01.2020Vuonna 2019 ensirekisteröitiin 114 200 henkilöautoa
02.01.2020MOOTTORILIITON TOIMISTO VALMISTAUTUU UUTEEN MOOTTORIURHEILUVUOTEEN 2020
23.12.201916-VUOTIAS TONI HERRANEN MUKAAN RALLI SM -SARJAAN
07.11.2019EETU LATVALA TÄHTÄÄ RALLIN UUTEEN SM-LUOKKAAN
02.09.2019STT-Info: SUOMESSA KEHITETYT GGTURBO-UUSIOTURBOAHTIMET EDUSTAVAT ALANSA HUIPPUA
25.08.2019Talvitie ajamassa kohti V1600-luokan mestaruutta: "Tärkeintä varmat pistesijoitukset"
08.07.2019Ralli SM 2020 - Kilpailukalenteri
23.05.2019Iisalmelainen Verneri Säisä on piirtänyt ajo-otteillaan itsensä monen rallia seuraavan mieliin. 16-vuotias nuorukainen johtaa Nuorten SM -luokkaa talvikauden jälkeen ja tavoitteena on jatkaa hyvää vauhtia myös tulevana lauantaina 25.5. SM Riihimäki Rallis
23.04.2019GGTurbo uusioturboahtimien testi- ja tuotekehitystiimin henkilöstö Garrett Turbo Expertivise Level 1 ja 2 sertifikaatilla tunnustettuja huippuammattilaisia
21.04.2019V-Tech Center Helsinki avataan 20.5.2019 - Autojen optimointi
10.04.2019RATA-SM -kilpailukalenteri on vahvistettu ja sarjailmoittautuminen on auki - uudella ilmeellä kauteen
13.03.2019AKK hakee sisällöntuottajaa
02.03.2019Driftingistä tuttu Kristiina Aalto osallistui Itäralliin 2.3.2019
12.02.2019Sami-Matti Trogen ajaa tulevana viikonloppuna toisen rallinsa, kun nuorten SM-sarja jatkuu Kouvolassa.
21.01.2019Trogenin debyyttiralli ajettu - suupielet edelleen ylöspäin
14.01.2019Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan avaavaan Iisalmen Säästöpankki Ralliin ilmoittautui määräaikaan mennessä 73 kuljettajaparia. Ralli ajetaan lauantaina 19. tammikuuta.
12.01.2019Rallicrossradoilta pikataipaleille - Sami-Matti Trogen ajaa elämänsä ensimmäisen rallin
01.01.2019Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 osakilpailut ja sarjasäännöt
03.12.2018GGTurbo turboahdin RX joukkueen Sami-Matti Trogen on valittu Suomen Olympiakomitean tukiurheilijaksi
01.12.2018Hanaa Expossa esillä Esko Kytömäen V1600 Ford Focus 1.12.2018
06.11.2018Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan sarjasäännöt kaudelle 2019 on julkaistu
09.08.2018Rata-SM sarjan luokkakatsastajan tiedot löytyvät yhteystieto-osiosta
14.06.2018Suomen Turbotukku Oy turboahdin toimituspalvelu pääkaunkiseudulla - lähetti kiertää tasatunnein autokorjamot Espoo, Helsinki, Vantaa alueella. Avasimme toisen noutopisteen pääkaupunkiseudulla.
10.02.2018Ajari Piiroselle uran avausvoitto Kangasniemellä
11.12.2017Kaudella 2018 nuoret kilpailevat V1600-luokan kalustolla virallisesta Nuorten Suomenmestaruudesta.
07.12.2017Myydään: Renault Megane 1.6-16 Coupe 3d V1600 kilpa-auto
20.11.2017JT Motorsportin kilpailukauteen 2018 valmistautuminen täydessä käynnissä
12.11.2017Jere Pensas jätti seuraajilleen kovan haasteen
11.10.2017Laura Suvannon syksyyn kuuluu crossia ja sprinttiä
25.09.2017Rally Trophyn osakilpailuvoitto ja mestaruus Pasi Laaksomaalle
25.09.2017Moottoriurheiluhistoriaa tehnyt Thaimaan Miang: ?Itken onnesta!?
24.09.2017Alastarolla tehtiin historiaa ? Nathayos Sirigaya on ensimmäinen thaimaalainen Suomen mestari
22.09.2017Tommi Hallman ja Henri Huittinen uudella kalustolla Riihivuori-Ralliin
22.08.2017Laura Suvanto iloitsi Kemoran finaalipaikasta
18.08.2017Aleksi Röyhkiö innokkaana Kaaville pistejahtiin
17.08.2017Suvannon siskokset kohti Kemoran vauhtiviikonloppua
15.07.2017Emma Mäkisellä vaisu päivä Rata-SM Kemoralla
04.06.2017Ahvenisto 50v: Janne Lähde oli Ahvenistolla V1600-luokan kuningas
29.05.2017Thaimaalaiskuskit tekevät moottoriurheiluhistoriaa viikonloppuna Suomessa
12.05.2017Turboahtimia kaikkiin moottoreihin rikkoutuneiden tilalle.
15.03.2017Kansallisen rallicrossin sarjasäännöt julkaistu, mukana V1600-luokka. Sarjailmoittautuminen aukeaa Kitiin lähiaikoina.
15.03.2017Kansallisen rallicrossin sarjasäännöt julkaistu, mukana V1600-luokka. Sarjailmoittautuminen aukeaa Kitiin lähiaikoina.
18.11.2016MAZDA TUKEMASSA NUORTA KUNNIANHIMOISTA RATA-AUTOILIJAA
28.09.2016V1600 passipohja 2016
27.09.2016Ralli SM -Kausi 2016 Paketissa: Mestareita, Tulevaisuuden Tähtiä Ja Hurjia Taisteluita
08.09.2016JÄSENISTÖN VERKKOLEHTI AUTOURHEILIJA 3/2016 ON ILMESTYNYT
29.08.2016KUINKA MUKAAN AUTOURHEILUTOIMINTAAN?
13.08.2016Kansallinen Rallikrossi Kemora 20-21.8.16
08.06.2016Äärettömän tasainen Ahveniston FTCC avausosakilpailu päättyi Siekkisen tuplavoittoon!
05.04.2016V1600 tarkennuksia
29.03.2016V1600 LUOKALLE PALKINTOJA RATA-SM SARJASSA
17.03.2016FTCC V1600 Sports Cup ja Porsche Junior Program ovat sopineet, että V1600 Sports Cupin voittaja on yksi niistä kolmesta finalistista, joista valitaan haastattelujen ja testien pohjalta vuoden 2017 Porsche Junior Program ?kuljettaja.
16.03.2016UUSI V1600 PASSIPOHJA VIIMEIN SAATAVILLA TEKNIIKAN MATERIAALEISSA
16.03.2016V1600 AUTOJEN RATA SM ?PASSIEN KORVAAMINEN UUDELLA VELOITUKSETTA
12.03.2016Ralli SM TAHKO-RALLI V1600 tulokset 11.-12.3.2016 Nilsiän UA
12.03.2016Ralli SM TAHKO-RALLI V1600 osallistujat 11.-12.3.2016 Nilsiän UA
10.03.2016V1600 SM Jääradan ratapiirros julkaistu
10.03.2016Jääradan Suomen mestaruudet ratkeavat lauantaina 19.3.2016 - V1600-luokan Suomen mestariksi on mahdollisuus jopa yhdeksällä kuljettajalla!
10.03.2016RATA-AJON ARVOSARJAT 2016 V1600
10.03.2016Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2016 V1600
10.03.2016RALLI SM -SARJA V1600
10.03.2016RALLISPRINTIN SUOMI CUP V1600
10.03.2016FTCC V1600 Sports Cup -sarjan kilpailukalenteri 2016
10.03.2016FUTURE CUP ASFALTTISARJA 2016 SARJASÄÄNNÖT V1600
10.03.2016RATA-SM kausi 2016 V1600
10.03.2016VUOSINUMEROT 2016 - LUOKKA 6: V1600
10.03.2016V1600 Sports Cup rengasmerkki & -malli on nyt valittu!
11.10.2015Rantaralli Mynämäki 2015
08.08.2015Vuokatti-Ralli 08.08.2015
25.08.20141000 Lakes Rally 2014 Jyväskylä ja täystuho
13.08.2014Erkka Lindstedt rata-ajon tuore suomenmestari
20.06.2014Joonas ja Jarno saavuttivat maalin Nilfisk Rallissa
07.06.2014Joonas starttaa ensimmäiseen ralliinsa lauantaina Oripäässä
06.06.2014Matti ja Henkka pääsivät tavoitteeseen Teijo-Talot Rallissa
18.05.2014FINRace Botniaring 17.05.2014
18.05.2014Vähäluminen talvi esti järjestämästä kilpailuja
28.03.2014Rata-SM Sarja 2014
09.03.2014JÄÄRATA-SM ÄHTÄRI 08.03.2014
24.02.2014Jerry Heinonen kolmanneksi Pohjola-rallissa
23.02.2014SM-Vaakuna Ralli 2014
10.02.2014Turkulainen naiskuljettaja Veera Virtanen
15.01.2014Peurankaralli 25.01.2014
15.01.2014Jämsän Metalli ja Kuljetus- Ralli 2014
09.01.2014Laura Suvanto uudella kalustolla Ralli SM-sarjaan
05.01.2014Ralli SM -sarja 2014
05.01.2014Jääradan sarjasäännöt 2014

Näytä lisää »