Uutiset & Tiedotus

Ahvenisto 50v: Janne Lähde oli Ahvenistolla V1600-luokan kuningas

04.06.2017

Nayttokuva_2017-06-05_kello_6.57.58.png

Ahvenisto 50v: Janne Lähde oli Ahvenistolla V1600-luokan kuningas

Janne Lähde putsasi pöydän V1600-luokan osalta Ahveniston 50v-juhlakilpailussa. Mies uusi eilisen voittonsa myös sunnuntain auringonpaisteisessa säässä.

– Ihan onnistunut viikonloppu. Pikkaisen jäi kalvamaan kun kierrosennätys taisi jäädä kuuden tuhannesosan päähän.

Warm up olisi ollut aamulla hyvä, kilpailussa alkoi vasta puolenvälin jälkeen heräilemään. Sitten olikin jo kumeista paras pito mennyt, mutta koitin pitää vauhdin tasaisena, totesi Lähde tuplavoiton tuoneesta viikonlopustaan.

Sää ei kuulemma V1600-auton kopin sisällä tunnu, vaikka tänään lämpötila keikkui selkeästi lauantaita lämpimämmän puolella.

– Ei se (lämpötila) sillä lailla tunnu. Autossa on lämmin joka tapauksessa, ei sillä ulkolämpötilalla niin väliä ole, laukoi reteällä murteella puhuva Lähde.

V1600-luokassa nähtiin Ahvenistolla eksoottisia vieraita, kun thaimaalaiskaksikko Nathayos Sirigaya ja Tachapan Vijittranon tulivat testaamaan taitojaan suomalaisajajia vastaan. Lähteen mielestä kaksikolta löytyi hyvinkin vauhtia haastamaan suomalaisia kilpakumppaneitaan.

– Treeneissä vähän pääsi katselemaan heidän ajotyyliään ja hienosti ajavat. Toinen heistä tuli kuitenkin toiseksi tänään. Kun oppivat auton hieman paremmin niin kyllä sieltä varmasti vielä hyvää kyytiä nähdään, totesi Lähde.

Epäviralliset tulokset / sunnuntai 4.6. / Ahveniston 50v-juhlakilpailu

V1600

Viikonlopun 2. kilpailulähtö 
1. Janne Lähde 20:44.516 
2. Nathayos Sirigaya + 466 
3. Simo Rauhala +15.432

Teksti: FTCC/Viestintä

13.12.2023Rata-ajon ja rallicrossin V1600-luokan rengastoimittajat valittu
16.11.2023Rata-ajon V1600-luokkaan suunnitteilla "vanhemmille sekä alemman suorituskyvyn autoille" sarja
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
27.12.2022Turboahtimet V1600.com pääyhteistyökumppanilta Suomen Turbotukku Oy:ltä
09.11.2022Pajarille ensikosketus kaukokisoihin Japanissa - Ensi vuoden suunnitelmat julki
08.11.2022Kahdeksan suomalaista korkeakoulua hakee huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun statusta
01.11.2022DRIVERS ON THE ROCKS 2022 -RISTEILY
01.11.2022Seuratoiminnan kehittämistuen haku auki
28.10.2022FRC- JA RATA SM -SARJOJEN KILPAILUKALENTERIT KAUDELLA 2023
26.10.2022RALLIN SUOMEN JUNIORIMESTERUUS- JA NUORTEN SM-SARJOISSA KILPAILLAAN VIISI OSAKILPAILUA KAUDELLA 2023

Siirry arkistoon »