Uutiset & Tiedotus

JT Motorsportin kilpailukauteen 2018 valmistautuminen täydessä käynnissä

20.11.2017

Nayttokuva_2017-12-7_kello_1.56.15.png

JT_Motorsport on ajanut paljon testiä tulevaa kautta silmällä pitäen. Kuva: Jaakko Ohvanainen

Ensi kauteen startataan JT_Motorsportissa uusin asetelmin, kun tiimin molemmat kuljettajat ajavat täyden kilpailukauden.

Aikaisempina vuosina on tiimi panostanut Neste Rally Finlandin ajamiseen. Tämä on kuitenkin pienelle tiimille monella osa-alueella raskas, koska työt pitää aloittaa käytännössä jo maaliskuussa.

2018 Neste Rally ei näin ollen ole tiimin päätavoite, vaan katseet ovat käännetty Rallisprintin SM-sarjaan sekä RSJM-sarjan puolelle.

JT_Motorsport-tiimin Jan Talsolla on tavoitteena menestyminen RSJM-sarjassa.

”Tarkoitus oli ajaa RSJM-sarja jo vuonna 2017, mutta kilpailukausi 2016 päättyi Kouvolan ABC-rallissa ulosajoon, mikä söi valitettavasti ison osan kaudelle 2017 varatusta budjetista”, Talso kertoo.

Miehen tarkoituksena on ajaa koko sarja Suzuki Swift Sport RS -autolla RSJM1-luokassa, eli V1600-vireisenä. Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa myös F-Rallisarja Junioreissa FIN-R Suzukilla, mutta tulevaisuuden kannalta RSJM on varmasti parempi vaihtoehto. Pelkääjän paikalle hyppää ensimmäiseen kauteensa valmistautuva 22-vuotias sisko Jenna Talso.

Viimeisin kilpailu Talsolla on maaliskuussa ajettu Kuhmoisten Sora-Ralli. Vaikka vauhti ei kisassa päätä huimannut, ei tästä olla kuitenkaan huolissaan. Pimeissä ralleissa on tiesilmällä sekä ajamisen rohkeudella suuri merkitys menestymiseen ja näihin asioihin ollaan keskitytty suurella huomiolla. Talven rallisprinteissä vauhti oli kuitenkin luokkansa kärkipäässä, joten luotto omaan tekemiseen ja mahdollisuuksiin hyviin sijoituksiin sarjassa on kova.

Vaikka kilpailuita ei kesäkaudella Tolsolle kuljettajan penkillä tullut, on lähtökohdat kauteen hyvät. Testikilometrejä on tullut Suzukilla paljon, tiesilmää on treenattu ja simulaattorilla on takana tuhansia kilometrejä. Miehen tavoitteena olisi saada tasaisesti pisteitä kaikista osakilpailuista ja sarja sijoitus kymmenen parhaan joukossa.

Vaikka kilpailukausi 2018 ei ole vielä edes startannut, on katseet suunnattu jo paljon pidemmälle ja tulevaisuudessa nuottiluokkiin. Tiimi hankki käyttöönsä syksyllä Citroen C2 R2 -ralliauton, jolla alun perin olikin tarkoitus kilpailla RSJM-sarjassa, mutta tiimi päätyi kuitenkin tuttuun ja turvalliseen Suzukiin. Citroenilla tiimi ajaa asiakastilaisuuksia, testiä sekä Ruuhimäen SM-Rallisprint vielä talven aikana. Kesällä on aikaa rauhassa hieroa säätöjä ja tutustua autoon paremmin ennen kuin Citroen ja Talso on lähtöluettelossa mukana.

Sami Juusosella rallikuljettajan ”välivuosi”

Tiimi toiselta kuljettajalta Sami Juusoselta osui kaikki nappiin Peurunkarallissa ja luokkavoitto yhdistetyssä Trophy & V1600-luokassa 21. lähtijän joukossa oli osoitus vauhdin olevan vielä tallessa, vaikka ei kauden muissa kisoissa juuri täydellisiä onnistumisia ollut. Muutaman vuoden päästä koittava ”maaginen” 50 vuoden ikä sai vertailemaan Peurunkarallin aikoja Senioriluokan-kuskeihin ja V-autolla mies olisikin ollut toisen EK:n jälkeen sijalla viisi Bemareiden ja Civic Type-R:n seassa. Tämä saikin miettimään vaihtoehtoja tulevaisuudelle rakentaako Suzukista kilpailukykyisen FIN R-luokkaan vai ostaa valmis R2.

”Ajetaan se, mikä tuntuu hyvältä”, on Juusosen vastaus kysymykseen mitä ajattelit ajaa ensi vuonna. Autona on sama Suzuki Swift Sport RS, joka on miehellä ollut vuodesta 2012. Ruuhimäen SM-Rallisprint on merkitty varmasti kilpailukalenteriin ja jos tulos on hyvä, ei sarjaa kannata jättää kesken. Monia yksittäisiä kilpailuita kauteen mahtuu, mutta muissa arvosarjoissa tuskin miehen nimeä nähdään.

2018 – Uusia tuulia monella sektorilla 

Aikaisempiin vuosiin verrattuna tiimissä tehdään kovasti töitä muillakin sektoreilla kuin vain rallin ajamisen parissa. JT_Motorsport tekee yhteistyötä Gradian kanssa (ent. Jyväskylän Ammattiopisto) ja Nuori Yrittäjä Sanna-Sofia suunnittelee tiimille uutta ulkoasua. Tämä mahdollistaa tiimille ylimääräistä aikaa yhteistyökumppaneiden ja rahoituksen etsintään, auton huoltamisen sijaan. NY-yrittäjä saa tästä perusopit yrittämisen saloihin, mielekästä tekemistä opiskeluun ja korvauksen tekemästään työstä. Yhteistyö otettiin kummallakin osapuolella innolla vastaan ja tiimi jää odottamaan miltä kalusto ensi kaudella näyttää.

JT_Motorsport on seurannut suurella mielenkiinnolla parinkin ulkomaisen rallitiimin videoprojekteja jo pidempään. Vihdoin heilläkin on mahdollisuus lähteä tekemään vastaavan tyyppistä Youtube-sarjaa omasta tiimistä, kun JT_Motorsport sai projektin vetovastuuseen tällä hetkellä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun opiskelijat Ville Halttusen ja Harri Ihalaisen.

– Tarkoituksena on näyttää, mitä muuta kilpailemisen takana on kuin pelkkä rallipäivä jossain päin Suomea. Teaseriä sarjasta saadaan pihalle jo tämän vuoden puolella! tiimläiset iloitsevat.

Teksti: JT_Motorsport tiedoitus

13.12.2023Rata-ajon ja rallicrossin V1600-luokan rengastoimittajat valittu
16.11.2023Rata-ajon V1600-luokkaan suunnitteilla "vanhemmille sekä alemman suorituskyvyn autoille" sarja
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
27.12.2022Turboahtimet V1600.com pääyhteistyökumppanilta Suomen Turbotukku Oy:ltä
09.11.2022Pajarille ensikosketus kaukokisoihin Japanissa - Ensi vuoden suunnitelmat julki
08.11.2022Kahdeksan suomalaista korkeakoulua hakee huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun statusta
01.11.2022DRIVERS ON THE ROCKS 2022 -RISTEILY
01.11.2022Seuratoiminnan kehittämistuen haku auki
28.10.2022FRC- JA RATA SM -SARJOJEN KILPAILUKALENTERIT KAUDELLA 2023
26.10.2022RALLIN SUOMEN JUNIORIMESTERUUS- JA NUORTEN SM-SARJOISSA KILPAILLAAN VIISI OSAKILPAILUA KAUDELLA 2023

Siirry arkistoon »