Uutiset & Tiedotus

RALLI SM -SARJA V1600

10.03.2016

RALLI SM -SARJA V1600 

Kansainvälinen autourheilu ja rallissa käytettävä kalusto elävät voimakasta murroskautta. Uusia tiimejä tulee mukaan ja uusia luokituksia kehitetään. Nämä muutokset heijastuvat myös kotoiseen Ralli SM -sarjaan, niin uutena kalustona, uusien polttoaineiden sallimisena kuin myöskin kansallisina päivitystarpeina vanhentuvalle kalustolle. Näihin haasteisiin vastattiin kauden 2014 sarjasäännöillä, joten nyt ei suuria muutostarpeita ollut.

Kilpailijoiden kannalta merkittävin muutos kaudelle 2015 on kilpabensiinin käytön salliminen myös R3T-luokitelluille turboautoille sekä vanhoille WRC-autoille.

Ralli SM -sarja on suomalaisen autourheilun huippusarja, joka nauttii myös suurta kansainvälistä arvostusta. Sarjassa ajetaan 2016 kuusi osakilpailua, joista kolme talvella ja kolme kesällä. Kausi tuo mukanaan kaksi täysin uutta kilpailua, kun rallia ajetaan Kuopiossa Tahko SM-Rallin merkeissä ja Sastamala-Huittisissa.

Talvikauden avaa perinteisesti Arctic tammikuun lopulla, sen jälkeen ajetaan Mikkelissä SM Vaakuna-Ralli helmikuussa ja maaliskuun alkupuolella Tahko SM-Ralli Kuopiossa.

Kesällä ajetaan kolme rallia. Sastamala-Huittinen Ralli aloittaa kesäkuun alussa, jonka jälkeen kausi jatkuu elokuun loppupuolella Turun SM-rallissa. Pirelli Ralli Tampereella syyskuun lopussa päättää kauden 2016.

SM-luokat

Suomenmestaruudet jaetaan erikseen kaksi- ja nelivetoisissa, molemmissa erikseen kuljettajille, kartanlukijoille ja tiimeille. Sekä nelivetoisissa että kaksivetoisissa mitalit jaetaan kahdessa eri luokassa, seuraavilla autoilla:

SM1 Super4: FIA R5, Super 2000 Rally (2.0 ja 1.6T), FIN R 4WD (sis. myös WRC-autot 31.12.2002 tai aiemmin luokitellut)

SM2 Tuotanto4: FIA N, FIA R4 ja FIN N 4WD

SM3 R2: FIA R1 ja R2B enintään 1600 cm3

SM4 Super2: FIA R3 (sekä R3T ja R3D), FIN R 2WD ja ryhmä N enintään 2000 cm3 ja Super 1600 sekä dieselautot ryhmissä N ja A

Pisteitä kertyy kaikille maaliin päässeille luokittain. Tiimimestaruudesta kilpaillaan siten, että tiimissä voi ajaa enintään kaksi autoa, jotka voivat olla joko samasta tai eri luokista. Pistelasku suoritetaan luokittain - aiheesta tarkemmin sarjasäännöissä.

Suomi Cup

Ralli SM -osakilpailuiden ohessa ajetaan myös Suomi Cup. Suomi Cupissa kilpailevat suosiotaan erityisesti nuorten kuljettajien keskuudessa lisäävät V1600-autot ja F-ryhmäläiset omissa luokissaan.

Luokka SC5 ryhmä F, enintään 3000 cm3
Luokka SC6 V1600

Uudet WRC-autot

Kaikkiin osakilpailuihin tulee mukaan luokka uusille WRC-autoille sekä RRC-autoille. Tähän luokkaan 7 hyväksytään tulevalla kaudella myös FIA:n RGT-luokitellut autot - ties vaikka viivalla nähtäisiin Porsche 911 tai joku Ferrari! Luokan toivotaan houkuttelevan esim. tehdastallien testiajoja mukaan SM-osakilpailuihin. Kilpabensiinin käyttö on sallittu myös tässä luokassa.

Lisäksi järjestäjä voi halutessaan ottaa mukaan lisäluokkia, kuten Historic-luokat (ovat ehdottomasti mukana kaikissa osakilpailuissa), B-junioriluokat ja Seniorit.

http://www.rallism.fi

Nayttokuva_2016-03-10_kello_17.46.13.png

13.12.2023Rata-ajon ja rallicrossin V1600-luokan rengastoimittajat valittu
16.11.2023Rata-ajon V1600-luokkaan suunnitteilla "vanhemmille sekä alemman suorituskyvyn autoille" sarja
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
27.12.2022Turboahtimet V1600.com pääyhteistyökumppanilta Suomen Turbotukku Oy:ltä
09.11.2022Pajarille ensikosketus kaukokisoihin Japanissa - Ensi vuoden suunnitelmat julki
08.11.2022Kahdeksan suomalaista korkeakoulua hakee huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun statusta
01.11.2022DRIVERS ON THE ROCKS 2022 -RISTEILY
01.11.2022Seuratoiminnan kehittämistuen haku auki
28.10.2022FRC- JA RATA SM -SARJOJEN KILPAILUKALENTERIT KAUDELLA 2023
26.10.2022RALLIN SUOMEN JUNIORIMESTERUUS- JA NUORTEN SM-SARJOISSA KILPAILLAAN VIISI OSAKILPAILUA KAUDELLA 2023

Siirry arkistoon »