Uutiset & Tiedotus

Rantaralli Mynämäki 2015

11.10.2015

DSC_0324.JPG
Lauantaiaamuna herätys klo 5.00 ja matka kohti Mynämäkeä ja kauden 
päätösosakisaa rallin Juniorimestaruussarjassa- tavoitteena 
Nuortenluokan 1 voitto.
Alfa oli saatu prepattua onnistuneeseen testipäivään Saukkolaan 
edellisenä keskiviikkona ja kaikki oli kunnossa- alusta, 
renkaat,voimansiirto, moottori ja miehistö.
Rantaralli ajettiin Nousiaisen, Vehmaan ja Mynämäen ympäristössä 
erittäin hyväpintaisilla tosi vaativilla erikoiskokeilla ja järjestäjä 
hoiti mielestämme kaiken kellontarkkuudella ja hyvin onnistuneesti.
Kisan avaavalla EK:lla Kalle ja Frasse täräyttivät pohjat- iskää 
jännitti kun ei tuo poika ollut koskaan aiemmin ajanut yhtä vauhdikasta 
tietä jossa ylityksiä ja kirraavia kurveja.Olin katsomassa puolenvälin 
paikkeilla ja täytyy myöntää että oli erikoinen ja uusi tilanne kuulla 
auton ääni metsästä sekä nähdä putoavasta oikeasta lähtien aina 
piha-alueen läpi raivoamiseen ja siitä kirraavaan yllättävään 
vasempaan.....!
EK 2 ja pohjista muutama sekuntti- oli ollut vielä astetta haastavampi 
tieprofiili- asia kuitenkin täysin hallinnassa.
Heidän suunnitelmassa oli ratkaista kisa EK:lla 5 jolla pituutta 16,5 
km, näin ollen muistutus EK:lla 3 josta jälleen pohjat- keskinopeus 
107km/h V1600 autolla!!! pimeässä kisassa, EK 4 muutama sekuntti 
pohjista ja tauolle 13,0 sekunnin johdossa!
Suunnitelma piti EK:lla 5, vaikkakin olivat ensimmäisessä risteyksessä 
"kyntäneet" useita kymmeniä metrejä jättöpuolella kokoauto ojassa, 
nousten kuitenkin omin avuin takaisin tielle.Incar-kamerasta 
laskettuamme voimansiirto hajosi 22 sekunttia ennen maaliviivaa ja 
autosta katkesi veto.....näistä huolimatta 10 sekunnin pohjat tuolle 
kiiruskatseelle.Voitto jäi nyt yhden EK:n päähän- mutta tunnettua on 
että palkinnot jaetaan vasta maalissa.
Harmituksen jälkeen ja pidettyämme kritiikkipalautekeskustelun löysimme 
paljon, paljon hyvää sekä uskoa huomiseen, tiellä eteenpäin.Tekniikka 
tulisi olla siinä kunnossa että se kestää muttemme löytäneet mitään mitä 
olisimme voineet huollossa tehdä kun auto ei ennen rikkoutumistaan 
oireillut laisinkaan.
Suorituskyky miehistöllä varmisti nyt sen että rakennamme pakettia 
ensivuodelle RJSM- sarjaan nuortenluokkaan ja ajamme Rallicrossin 
Pohjois-Euroopan sarjan riippuen mitä FIA päättää tehdä.
Pyrimme AKK Driver Academy- ryhmissä myös eteenpäin, joka mahdollistaisi 
valmennuksen ja ajoharjoittelun intensiivisyyden ja oikean polun eteenpäin.
Kiitos teille tässäkin kohtaa mukanaelämisestä!
Teksti. Markku Markkanen
13.12.2023Rata-ajon ja rallicrossin V1600-luokan rengastoimittajat valittu
16.11.2023Rata-ajon V1600-luokkaan suunnitteilla "vanhemmille sekä alemman suorituskyvyn autoille" sarja
05.01.2023Secto Rally Finland Power Stage mukaan SM-osakilpailuihin
27.12.2022Turboahtimet V1600.com pääyhteistyökumppanilta Suomen Turbotukku Oy:ltä
09.11.2022Pajarille ensikosketus kaukokisoihin Japanissa - Ensi vuoden suunnitelmat julki
08.11.2022Kahdeksan suomalaista korkeakoulua hakee huippu-urheilijamyönteisen korkeakoulun statusta
01.11.2022DRIVERS ON THE ROCKS 2022 -RISTEILY
01.11.2022Seuratoiminnan kehittämistuen haku auki
28.10.2022FRC- JA RATA SM -SARJOJEN KILPAILUKALENTERIT KAUDELLA 2023
26.10.2022RALLIN SUOMEN JUNIORIMESTERUUS- JA NUORTEN SM-SARJOISSA KILPAILLAAN VIISI OSAKILPAILUA KAUDELLA 2023

Siirry arkistoon »