Keskustelu

TollotNe kolme16.8.2015 20.51
Mediassa puhutaan kolmesta kärynneestä. Kuitenkin vaon kaksi puuttui lähtöruudukosta sunnuntaina?

BBC vrkRe: Ne kolme16.8.2015 20.57
Yksi t1600

VakiomiesRe: Ne kolme16.8.2015 22.45
Buri,lähde,kilpi?

Kilpailukieltoa varmasti tulee.

TollotRe: Ne kolme17.8.2015 8.07
Toivottavasti. Tosin julkisuuteen tai lajin imagoon ym ulkourheilullisiin asioihin millään sanktiolla ei enää ehditä vaikuttamaan, vahinko on jo tapahtunut. Siitäkin näkökulmasta ajatellen rangaistuksen soisi olla tuntuva.

ei tippa tapaRe: Ne kolme17.8.2015 10.00
Eipä hätää, jos buri todella on yksi tolloista. Soitto eroselle ja homma jatkuu.

Burin poikaRe: Ne kolme17.8.2015 10.09
Hahha ei burin poika mitään sanktiota saa burin käy vaan vähän kopissa niin homma jatkuu.

Turbaan tuleeRe: Ne kolme17.8.2015 10.19
Miksi piti iltalehtiin tällainen tieto kertoa?
Tekee hallaa lajin mainelle jos jopa 3 kuskia sadasta käryää.

polliisiRe: Ne kolme17.8.2015 13.56
Kateus on kavala tauti ja vahingonilo parasta iloa, valitettavasti. Buri ei osallistunut kilpailuun, oli tarkoitus ajaa vain näytösajo. Promilleja 0,1 puhallushetkellä, joten ei humalassa (rattijuoppousraja on 0,5 promillea) ja näytösajohetkellä tuokin olisi ilmeisesti ollut ohi. Sanktio AKK:n taholta olisi kohtuuton. Ei siviilissäkään vastaavat lukemat puhaltaneelle anneta AKK:n taholta rangaistuksia. Melkein sama tilanne oli Lähteellä, promilleja vielä vähemmän. Rangaistukseksi riittäisi kisasta ulos sulkeminen ja ehkä varoittavana esimerkkinä pieni sakko päälle. Maine on kummankin kohdalla joka tapauksessa saanut kolhun, vaikka juhlimista ja juopottelua kumpikaan ei ole edellisiltana harjoittanut. Kolmannen kärynneen kohdalla tilanne voi olla erilainen.

katseliaRe: Ne kolme17.8.2015 14.18
Mitäs kateellisuutta siinä on, jos joku rikko sääntöjä ja saa siitä oikeutetusti rangaistuksen. Jos/kun näiltä kärynneiltä lähtee lisenssit määräajaksi, niin pitäähän lms:n ilmoittajalisenssi hyllyttää myös. Sama sääntö koskee niin ilmoittajia kun kuljettajia. nyt yksi ihminen edusti siis itseään ja ilmoittajaa, molemmille penaltit. turha verrata näitä rangaistuksia siiviilisääntöihin, eihän siviilissä dopingaineiden käyttökään tuo rangaistusta, vaan urheilussa. alkoholi ja huumeet rinnastetaan urheilussa dopinkiin ja niistä näyttää maailmanlaajuisesti olevan tapana 2 vuoden banni. toki eronen voi rangaistuksen muuttaa.

ottakaaselvääRe: Ne kolme17.8.2015 14.32
Ei Eronen näitä asioita päätä!

Ota silmä käyteenRe: Ne kolme17.8.2015 14.38
Juu, ilmoittajalisensit pois LMS:tä, kun naapuritiimien kisakuskit kärys. Katselia muisti oikeudenkäyntien tärkeimmän säännön: Tärkeintä on löytää syylliset ja sen jälkeen rangaista syyttömiä. Hurraa!

...Re: Ne kolme17.8.2015 14.54
Vain näytösajo, vain 0,1!!

Nyt on taas sen tasosta tarinaa että oksat pois! Toivon että joku vain trollaa. Sunnuntain lämmittelyajo klo 10:30 ja siinä vaiheessa mittari värähtää!! Herätkää nyt hyvät ihmiset!! Avainasioita ovat nollatoleranssi ja muiden kanssakisailijoiden kunnoitus ja se nollatoleranssi eli 0 (nolla) 0,00. On aivan jokaisen henkilökohtainen asia kuinka omillaan toilailee ja silloinhan nuo lukemat on ihan ok, mutta jos menet viivalle muiden kanssa ajamaan kilpaa niin silloin ollaan täydessä iskussa. Kaikki kun on joskus alkoholia maistellut enemmän tai vähemmän tietää tasan tarkkaan että ihan parista annoksesta ei aamupäivällä mittarit värähdä klo 10:30. Siihen päälle vielä valvomiset ja vähäiset yöunet niin avot eikös olla kovassa kisakunnossa?!? Jos puhutaan muiden kunnoituksesta, niin sitähän tällaisissa tapauksissa ei ole edes tuon 0,1 vertaa vaan siinä puhalletaan täydet nollat ja haistatetaan vielä päälle! Näitä sattuu silloin tällöin ja sanktiot ovat oikeutetusti olleet kovia.

MasaJa akk:n tj iltapäivälehdessä vain hymistelee17.8.2015 14.51
Hattua nostan järjestäjille jotka puhalluksia suorittavat ja niistä penaltit jakaa vaikka tietävät hyvin jurnutuksen määrän. Turha tällä yksittäisellä tapauksella on jeesustella, on vain jäävuoren huippu. Vajaat kymmenen vuotta huoltajana varikoilla aikaa viettäneenä eri luokissa olisi ollut toivottavaa 0 toleranssin valvomisen olleen rutiinitoimenpide aina. Nyt sen on vaan maan tapa naukkailla enemmän tai vähemmän. Mitään kummalistahan siinä ei seurustelujuomana ole, en ole tuopiin sylkenyt minäkään, lasten harrasteissa toistaiseksi ryhti pitänyt ja jäänyt kisoissa limulinjalle. Aikuisen oikeesti yhtälössä autot, ajaminen, viina on yksi tekijä liikaa. Kauas on valitettavasti karannut kansallisen etujärjestön focus. (ainakin antavat ymmärtää oleva kansallinen etujärjestö, onko näin sitä voi tuumailla)

TyhmääRe: Ne kolme17.8.2015 15.01
Kaikki 3 kuljettajaa ajoivat varikolta ratavarikolle jossa puhallus tehtiin joten ajoivat kilpailun aikana.
Varikolla myös ulkopuolisia ihmisiä joten jos oli 0,5 tai yli niin myös poliisi asia. Muutoin Akkn nolla linjan mukaan sanktiot elikkä kilpailukielto vähintään puoli vuotta.

asiantuntijan lausuntoRe: Ne kolme17.8.2015 15.00
http://www.iltalehti.fi/urheilu/2015081720190713_ur.shtml

...Re: Ne kolme17.8.2015 15.13
Ihan hyvää tekstiä Jarilta.
Kyllä muakin hirvittäis rymistellä porukalla kylkikyljessä ja vieressä on ratin takana krapulainen kuski ja auton on rakentanut iloisessa nousukännissä edellisiltana kolme autonalle sammunutta mekaanikkoa.
Ei vain kuulosta hurjalta, vaan on sitä myös....

Joku PeteRe: Ne kolme17.8.2015 15.15
Nurmisen Jari voisi kyllä jakaa jo jonkun vuoden tyhmin äijä palkinnon lausunnoistaan.

Joku PeteRe: Ne kolme17.8.2015 15.16
korjataan edelliseen vielä että Nurmisen JariLLE

järki käteenRe: Ne kolme17.8.2015 16.05
Taisi tosiaan Nurmisella harkintakyky pettää haastattelutilanteessa...mutta on siinä totuuden siemen.

Nollatoleranssin pitää pitää kisatapahtumissa. Siitä on aika turha kenenkään täällä hakea hyväksyntää tai haukkua kateellisiksi. Ja vastaavasti olisi hyvä pysyä myös asialinjalla syyttämisen suhteen. Ei mustamaalata aiheetta ketään, varsinkaan vääriä tiimejä.

Ehkä tämä tapahtuma nyt herättää mekaanikkopuolellakin miettimään toimintaa.

Hiprakoissa on monikkoRe: Ne kolme17.8.2015 16.47
Itse kun on varikoilla pyörinyt on kyllä hirvittänyt kun jotkut kaljapäissään ruuvaa autoa jolla joku toinen ajaa kilpaa. Itse en omaa autoani kyllä antaisi päissään roplata. Siinä olisi kyllä myös hyvä pitää nollatoleranssi niin kauan kun autolle jotain tehdään. Onnettomuustilanteessa voisi vähän jäädä kaivelemaan jos edellisiltana on vähän hiprakoissa kasannut autoa. Tämä on nyt menee vähän jeesustelun puolelle, mutta kyse aina kuitenkin kuljettajan ja muiden radalla olijoiden turvallisuudesta.

?Re: Ne kolme17.8.2015 16.49
Mikä tuossa Nurmisen lausunnossa pettää?

!Re: Ne kolme17.8.2015 17.13
Eiköhän Nurminen ole saanut selville että kärynneiden joukossa oli yksi Lähteenmäen tallin kuljettaja. Kiusanteko camaroista tuttua ja nostettu uudelle tasolle?

MaKeRe: Ne kolme17.8.2015 17.42
Ratti- ja liikennejuopumuksesta säädetyn lain mukaan joka tiellä tai muualla - vaikkapa yksityisellä suljetulla alueella - alkoholia nautittuaan kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tuomitaan rangaistukseen veren/hengitysilman alkoholipitoisuuden perusteella.

....Re: Ne kolme17.8.2015 18.00
Nuoret kuskit koittavat nauttia ajamisen ilosta ja harjoittelusta. Osa tähtää isompiin luokkiinkin. Ei nyt nimiltä mainita (:D), mutta luulisi aikuisilla ihmisillä olla sen verran järkeä päässä, että lopettais ainakin tommosiin roskalehtiin soittelun. Pelleilyksi koko touhu on mennyt..

pahRe: Ne kolme17.8.2015 18.02
Jari ei ootainnut maailmaa nähdä jos väittää että maailmalla ei olla varikoilla koskaan jurrissa ..

jatkoa seuraa?Re: Ne kolme17.8.2015 18.16
Mielenkiintoista nähdä onko asianosaisilla itsellään kanttia astua esiin. Ja vaikka kertoa mikä meni pieleen.

ari kilpiRe: Ne kolme17.8.2015 20.21
Asijaahan ei tekemättömäksi saa enään,mutta se olis voitu esttää jos kilpakumppanit olis ilmottanut mulle yön tapahtumista aamulla.Mulle voi laittaa sähköpostiin tietoo mitä juotiin missä juotiin kuka tarjos.
Saattaa olla että asialla oli joku tarkotus meitä kohtaan.
ari.kilpi3@luukku.com

Joku PeteRe: Ne kolme17.8.2015 20.54
Ai saatana :D Nyt on joku ilmeisesti jo väkisin kaatanut viinaa toisen kurkkuun :D

Nurminen ei paljo ulkomailla kyllä ole ajellu jos kerran sitä mieltä on että suomessa dokataan varikolla, maailmalla ei....

DrogariRe: Ne kolme17.8.2015 20.58
Se nurmisen juttu oli ihan täyttä asiaa. Tuo on nyt ihan toissijaista dokataanko maailmalla vai ei. Miettikääpäs kuinka usein valvontaa suoritetaan jos häntä ei ole koskaan puhallutettu. Ihan jokusen kisan on tainnut ajella.

TollotRe: Ne kolme17.8.2015 21.33
Ihan sama paljonko Nurminen on kisaa ajanut ja missä, mutta median ja omien ulostulojen suhteen ei ole kyllä minkäänlaista pelisilmää kehittynyt. Vai lajin parastako ajateltiin kun paska pistettiin oikein valtakunnan ykköshuhu- ja kuulopuheiden levittäjään??

Tollot on palindromiRe: Ne kolme17.8.2015 21.43
Voitko selventää mikä tekstissä oli kuulopuhetta tai huhua?

Pole PositionRe: Ne kolme17.8.2015 21.46
Saihan nämä kolme tenuttajaa ja Nurminen hankittua enemmän palstatilaa Rata SM:lle parissa päivässä kuin AKK viidessä vuodessa. Muutenkin vaikuttaa V luokan sääntöjen tulkkaus ja niistä poikivat vastalauseet aika yhtäköyttä yhdistyksen toiminnalta. Kannattaisi varmaan AKK:ssa panostaa tekniikkaan tutustumiseen passien myöntämis vaiheessa sekä katsastukseen että autojen sääntöjen mukaisuuteen itse kisoissa.

triftaajaRe: Ne kolme17.8.2015 21.42
No jopas on hiekkalaatikolla hienoja lapionheiluttajia!
Kun kyseessä kuitenkin on kuulopuheet ja "varmat lähteet", niin oiskos nyt aika pistää keskustelu poikki?
Nurminen on tuonut omat mielipiteensä julki. Annetaan ne pysyä hänen ominaan.
AKK:n kommenttia tapahtuneeseen odottaen...

talonmies pikkarainenRe: Ne kolme17.8.2015 21.50
eikös tämä alkoholi ole autokisoissa douping rikkomus. kansainvälinen doupingin raja on 0.09 promillea. nyt on kiva kuulla kuka talonmies pakotti juomaan tai kuinka vahingossa banaanikuoresta promillet nousu. tahallisesta doupigrikkomuksesta voi saada neljävuotta kilpailukieltoa, joten syytä keksiä hyvät selitykset ettei ollut tahallinen.

KauhistunutRe: Ne kolme17.8.2015 23.11
Kyllä Nurminen puhuu täyttä asiaa vai ketä täällä nyt uskaltaa väittää vastaan kaiken tämän jälkeen? Ja varmasti on nähnyt maailmaa enemmän kuin moni meistä täällä vaikka se ei ole se oleellisin asia. Hyvä pointti on myös tuo että puhallutuksia AKK ei järjestä niin usein kuin väittää, itse olin nyt ensimmäistä kertaan 20 vuoteen todistamassa kyseistä tapahtumaa!

asiat voi hoitaa monella tavallaRe: Ne kolme17.8.2015 23.28
No jos Rata SM ja AKK eivät saa holttia omiin touhuihinsa niin ehkä siinä tarvitaan iltapäivälehtien tukea...
Jos kerran kisoissa kännätään ihan urakalla, niin onhan se hyvä että se tulee Nurmisen lausunnon kautta ihan koko Suomen tietoon.
Ja nythän se tietoisuus lajista kasvaa ja katsomot pullistelevat seuraavissa kisoissa, kun kaikki haluavat katsomaan pääseekö kukaan enää lähtöviivalle asti...

2000portRe: Ne kolme18.8.2015 0.38
sport 2000 aikoina puhallutukset olivat rutiinia.

Ei se voi olla niin vaikeata???Ei se voi olla niin vaikeata???18.8.2015 2.18
Jopa rokkirallissa puhallutetaan lähes kaikki, miten se voi olla AKK:n kisoissa niin vaikeata?

kyllästynytRe: Ne kolme18.8.2015 7.21
Siis AKK ja Rata-SM:kö sielä kännissä nyt on ajellu??

LankkuRe: Ne kolme18.8.2015 7.42
Kyllä. Olet ymmärtänyt ihan oikein.

läheltäRe: Ne kolme18.8.2015 9.17
Mielestäni järjestäjä teki väärin, kun testaus suoritettiin näin näkyvästi. Nyt on näiden ihmisten maine kärsinyt kaiken muun ohessa. En hyväksy promilleita, mutta lajissa on aina silloin tällöin käryjä käynyt ja heistä on oltu hissukseen.
Eihän oikeiden rattijuoppojenkaan nimiä julkaista medioissa.
Ja tämä konkarin avautuminen oli kaikkea muuta kuin asiallista.
Toivottavasti liittomme julkaisee pian vastineensa, vai jatkuuko hiljan olo?

KauhistunutRe: Ne kolme18.8.2015 9.37
läheltä , olen kyllä erimieltä, en tietenkään halua huonoa mainetta sarjalle mutta nämä asiat on todella vakavia eikä niitä pidä missään nimessä salailla. Jos Kimi Räikkönen käryäisi niin mitä luulet että siinä kävisi? Kyllä varmasti olisi mediassa ympäri maailman. Väärin on myös se että AKK yrittää puolustella asiaa, tätä ei voi mitenkään puolustella! Se että jollakin on munaa sanoa asiat niin kuin ne on ei ole asiatonta. AKK:n pelleilyn pitää loppua ja niin kuin joku täällä sanoi onhan Rata-SM saanut nyt enemmän palstatilaa kun moneen vuoteen, julkisuus se on huonokin julkisuus ;)

Hmm...Re: Ne kolme18.8.2015 10.20
Tollot on palindromi kirjoitti:
Voitko selventää mikä tekstissä oli kuulopuhetta tai huhua?

Et ymmärtänyt tekstiä? Siinä viitataan lehteen, ei Nurmisen väitteisiin.

Toisaalta en usko kenenkään laskeneen kännisten määrää tai ottaneen selvää mikä heidän roolinsa siellä on.

Ja jos on ollut tiedossa, että juopotellaan neljään ja aamulla samat heebot ajaa kilpaa, miksi siihen ei olla puututtu? Annetaan Ilta-Puluun haastattelu, jossa jeesustellaan kun kukaan ei tee mitään. Itse en lähtisi edes radalle kostean illan viettäneiden kilpailijoiden kanssa yhtä aikaa.

HmphRe: Ne kolme18.8.2015 10.22
Tätä juttua voisi jatkaa loputtomiin. Tule, näe ja koe.

KossuvissyRe: Ne kolme18.8.2015 10.52
Veturinkuljettaja ajaa kiskoilla, joilta ei voi eksyä ja jos viisari värähtää vähänkin niin lopputili. Täällä osa porukkaa selittelee, et kilpa-autolla pitäisi saada vetää krapuloissa ja ei kellekkään sais kertoa, jos joku käryää. Ihme porukkaa, kun ei muutamaa viikonloppua vuodessa voi olla selvinpäin. Mutta ei tämä pelkästään ongelma radalla vaan noita puhallutuksia pitäisi tehdä joka lajissa ja joka kuskille. Minäkin olen ollut lähellä noin 20 vuotta ja voin varmuudella yhtyä Nurmisen kommentteihin, että soppa maistuu ja pitkään aamulle.

?!Re: Ne kolme18.8.2015 11.20
Jos aamun puhallus olis suoritettu tornilla niin ei varmasti kukaan kolmikosta aamun harjotuksiin olisi lähtenyt.

Bar is openRe: Ne kolme18.8.2015 12.34
Huhujen mukaan Veeralla on ollut varikkobaari auki jo viime kaudella...

KyröRe: Ne kolme18.8.2015 18.02
Alkoholi on doopinkia!!!!! Sitä ei voi nauttia yhtään kun urheilee. Tutustukaa antidopinki sivustoon ja lopettakaa lässytys.

ProffaRe: Ne kolme18.8.2015 18.41
Olisi kannattanut puhalluttaa myös liittomme edustaja. Ei olisi jälki puheita.

NeverheardRe: Ne kolme19.8.2015 0.51
Nyt luokka ainakin tuli julkisuuteen. Huonokin julkisuus voi joskus olla hyväksi. Tää ei tarkoita että vain V1600 kuskit maistelee. Moni mun tutusta ei oo tiennyt mitään koko luokasta mutta kun näillä kävi käry mulle soitettiin ja - Eiks toi oo just se luokka minne sä oot rakentamassa autoa? No, luokka on sama mut tää tulee ralliin.
Eiks Jere Karalahtikin sanonut että - Ei sillä oo väliä mitä ne kirjoittaa kunhan ne kirjoittaa.
En silti ymmärrä miksi pitää juoda jos tietää että seuraavana päivänä ajetaan. Vaikka puhaltaisit 0 et välttämättä ole niin hyvässä kunnossa kuin ilman kosteaa iltaa. Tämä on testattu juttu! Ei ne promillet vaan se kunto missä olet seuraavana päivänä.
Noin miljoona kilometriä ammatikseni henkilöauton ratissa eli kokemusta on.

Ei ollut kuin vähän humalassaRe: Ne kolme22.8.2015 16.21
Mielenkiinnolla odotan sanktioita koska kyseessä kv. Kilpailuja ajava kuski ja kuuluu ns. sisäpiirin.
Tuskin mitään ihmeellistä sanktioita tulee.

HondamiesRe: Ne kolme22.8.2015 17.25
Mafia kävelee reteesti varikkoalueella. Ei tule sanktioita pojat pääsee koira veräjästä.

KilpailukieltoaRe: Ne kolme22.8.2015 19.09
0,5v, 0,5v ja 1v

EfedriiniRe: Ne kolme22.8.2015 22.35
http://www.antidoping.fi/taulukko-1#P1.
Mitenkähän käy

Sääntö-PenttiRe: Ne kolme22.8.2015 22.39
Antidoping ja akk sääntökirja on kaksi eri asiaa. Sääntökirjassa on 0,0

otetaan järki käteenRe: Ne kolme23.8.2015 10.00
Ilmeisesti kaksi Alastaron "alkoholistia" puhalsi alle dopingrajan. Silloin ei pitäisi myöskään tulla seuraamuksia. o,o promillea on rajana mahdoton, liköörikonvehti, vademecum-suuvesi tai lautasellinen hapankaalia saa viisarin värähtämään, mutta dopingraja ei ylity.

Isoveli valvooRe: Ne kolme23.8.2015 11.32
Aha. Nyt varmaan tehdään urheilullinen päätös ja ei rangaista rattijuoppoja, koska sääntörikkomus on pieni.
Tätä tarkoitin kun epäilin sanktioita suuruutta jos kuulut sisäpiirin niin muutetaan tulkintoja ja jopa sääntöjä.

Hyvin promillet pysyi nollassa lähes sadalla muulla kuskilla

..Re: Ne kolme23.8.2015 13.18
Ei hel####i!! Kun ajetaan kilpaa, veren alkoholipitoisuus on mittauksessa tasan 0,00. Jos se on jotain muuta, olet ensinnäkin ääliö, ketä ei osaa järjestää kilpailemista ja juomista eri ajankohtiin, etkä silloin aja.
Ihmeellistä kun puolustellaan tällaisia kavereita.

viinamäenmiehiäRe: Ne kolme23.8.2015 13.34
0,0 on rajana mahdoton? Niin varmaan on jos sitä viinaa pitää kisapaikalla juoda. Muuten ei ole.

Mirella NurminenRe: Ne kolme23.8.2015 14.41
Ihan älytöntä edes keskustella siitä että ei tulisi mitään sanktioita näille kiinni jääneille. Ja tiedoksi minä söin kyseisenä aamuna aamupalan ja purskuttelin suuni suuvedellä vaikka se ei varmasti kenellekään kuulu ja harvoja asia edes kiinnostaa, mutta puhalsin kuitenkin 0,00, joten syömiseni ei viisaria heilauttanut. Jos joku uskaltaa täällä väittää että n.10.30 kun viisari värähtää niin se johtuu jostain muusta kun alkoholista niin valehtelee itselleen ja muille.

Tavan PenttiRe: Ne kolme23.8.2015 16.10
Sääntö Pentti olet oikeassa 100% ja siksi on mahdollista myös doping rangaistus! Se raja on sama 0 Siis jos puhalletaan 10.30 jotain niin voi " hapankaali" kyllä te oikeesti ootte tyhmiä.

Ei hutkita tutkimattaRe: Ne kolme23.8.2015 18.56
Nimimerkille Isoveli valvoo täytyy todeta, että 2 Alastaron puhaltanutta eivät ole rattijuoppoja. Ovat kenties rikkoneet 0,00 promillesääntöä Sen tulkinnassa ja tuomitessaan AKK ottanee kansainväliset ja Suomessakin noudatettavat doping-säännöt huomioon.

säännöt kaikille samat ?Re: Ne kolme23.8.2015 18.58
Sääntökirjan mukaan rangaistus kuuluu ILMOITTAJALLE ja kuljettaja saa MYÖS rangaistuksen. Doping-epäilys pitäisi ilmoittaa ADT:lle. Koska yksi epäillyistä syyllisistä kuuluu vahvasti hyväveljärjestelmään, niin akk:n hallitushan sivuuttaa säännnöt ja rankaiseen kuljettajia niin pienellä sanktiolla, kuin säännöt mahdollistavat. Veikkaan 1/2 vuotta ja lisenssi otetaan pois vasta, kun kausi on ohi. Toki 1/2 vuoden laskenta alkaa varmasti siitä, kun puhallus tapahtui, joten todellinen rangaistus ei ole oikeastaan mitään

isoveli valvooRe: Ne kolme23.8.2015 20.42
säännöt todellakin on kaikille samat mutta tuomiot ei. Sanoin kärjistetysti kaikkia rattijuopoiksi koska en hyväksy promilleja moottoriurheilussa yhtään.
Virhe on tapahtunut koska paikalle ei pyydetty viranomaisia vaikka yhdellä oli yli 0,5 promillea.
Autoilla ajettiin varikolta ratavarikolle ja varikko on avoin ulkopuolisille.
Tänä vuonna Akk ja kilpailunjärjestäjät ovat munanneet monta kertaa todella pahasti.
Veikkaan näistä asioista johtuvan monen lopettamisen tämän kauden jälkeen.
Luotto mennyt.

Juha PensasRe: Ne kolme24.8.2015 11.39
Jäitä hattuun. Täällä arvostellaan jo AKK:n antamia tuomioita liian pieniksi ym. Vaikka vielä mitään, eikä ketään ole rangaistu.
Odotellaan rauhassa mitä sieltä kuuluu ja sen jälkeen voidaan ottaa kantaa. Varsinkin jos tuomiot on oikeustajun vastaisia tai aikaisemmasta linjasta kovastikkin poikkeavia. Ja varsinkin jos ne on sääntöjen vastaisia.
Oletan AKK:n hallituksessakin olevan nyt suorituspaineita. Sen verran "rusakkona auton valoissa" tyylillä tässä ovat singahdelleet.

Ari KilpiRe: Ne kolme24.8.2015 12.15
Multa voi kysyä suoraan soittamalla mulle meidän osalta tulevan rangastuksen jos ei jaksa odotta akkn julkasua asiasta.
0400910250

Osunko oikeaan!!.Re: Ne kolme24.8.2015 13.04
Villi veikkaus että homma menee seuraavasti: V1600 luokan kuskit saa rangaistukset ja hyväksyy sanktiot mutta maailman kaveri ei. SYY: Väärän värinen alkometri, mittauksen valvoja katsoi vasemmalle tai oikealle, mittauksessa olisi pitänyt olla kolmas henkilö, mittauksessa liika henkilöitä, puhallutuksesta ei ollut mainintaa kilpailukutsussa, puhallutuksen ajankohtaa ei ollut ilmoitettu kilpailukutsussa, puhallutus tehtiin liian aikaisin, söi juuri kurkkupastellin, luulin että saa ajaa kun on alle 0,5 promillea yms yms. Ja onhan olemassa se ammattilaisteamin vakio juttu.... VASTALAUSE:). Siinä muutama ehdotus, ja varmasti löytyy lisääkin!!.

tunteet poisRe: Ne kolme24.8.2015 21.44
V 1600 luokasta ei pitäisi Lähdettä rangaista. Promillelukema tarkistuksessa oli 0,8 ja alittaa kansainvälisten sääntöjen doping-rajan. AKK:n pitää noudattaa niitä, ei keksiä omia. Lähteen kisasta sulkeminen oli jo virhe. Sääntöjen (myös doping-) oikeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta niiden mukaan pitäisi elää.

Antin DoupingRe: Ne kolme24.8.2015 22.07
Jooh varmaankin 0,08? Siinähän se kiteytyy koko juttu tuossa viimeisessä lauseessa eli sääntöjen mukaan eletään. Antidoping asiat on alkoholin suhteen aika lailla eri juttu verrattuna siihen minkä takia auton ratissa istuessaan ei niitä promilleja saisi olla veressä. Siinä ei tarvitse tunneälyä käyttää, kun toinen rapulapäissään tötöilee kilpailussa. Tai käyhän sekin toki loppujen lopuksi tunteisiin. AKK sääntökirjan pykälä on todellakin paikallaan. Vai onko nämä viinasten puolustajat sitä mieltä, että esimerkiksi lapsille ja nuorille on hyvää esimerkkiä kun kuljettajat istuu olut tuoppi kädessä pari tuntia ennen lähtöä? Puhumattakaan siitä että pitäisi sellaisen hepun kanssa mennä samalle lähtöviivalle. Voisiko joku perustella että miksi? Miksi sitä viinaa pitää saada juoda kilpailujen välissä, miksi?

Entäs mitäs siitä mieltä että AKK "keksii omia sääntöjä". V1600, Legends yms. luokat myös keksii omia sääntöjä. Ne pitäisi varmaan myös poistaa kaikki.

Harrastelija25Re: Ne kolme24.8.2015 22.12
Siis melkein promillen puhalsi eikä sinun mielestä pitäisi mitään sanktiota antaa? Säännöissä lukee 0,0 ja kansainvälisen doping sääntöjen mukaan ylittyisi reilusti. Mielestäni kaikille tulisi kilpailukieltoa tulla,koska säännöistä putoaa pohja muuten. Eikä kello 10.00 muutamalla kaljalla puhalleta tollaisia lukemia.

jaaaaRe: Ne kolme24.8.2015 22.23
lähde puhalsi 0,08 ei 0,8

MiettinenRe: Ne kolme24.8.2015 22.58
Veikkaan,että jos puhallukset olisi suoritettu pari tuntia aikaisemmin olisi muutama muukin kärähtänyt. Ensi kaudelle pitäisi joka kisaan saada tällaiset jotta viesti menisi varmasti perille.

?Re: Ne kolme25.8.2015 1.15
Ratkaisu tähän, jonka kaikki ovat jo tienneet. Kuljettajat ja kaikki tiimirannekkeen haltijat puhallutetaan molempina kisa-aamuina ja satunnaisesti ja rajana 0. Uskon, että tämän takana on lähes kaikki. Työtä lisää järjestäjille, mutta näin saadaan asia kuntoon. Tätä keskustelua on turha jatkaa tästä aiheesta. Puhutaan mieluummin lajin tulevaisuudesta. Mahdollisuuksia on vaikka mihin... optimisti.

Todellisuus :DRe: Ne kolme27.8.2015 10.49
Kyllä on pyhää porukkaa täällä huutamassa :) nolla on nolla joo kyllä.. Mutta ootteko ihan varmoja ettei itsellä ole koskaan ollut 0,01 kun olette lähteneet sunnuntai aamuna autolla liikenteeseen? Kyllä suomalainen on juuri niin vitun tyhmä että on vaan onnellinen jos "kaverille" käy jotain. Valoja päälle 👍

tyhjät tynnyrit kolisee enitenRe: Ne kolme27.8.2015 10.57
Edellisen kanssa täysin samaa mieltä. Mikäli täällä on teemiläisiä mukana itkemässä.. Niin vinkki että käyttäkää aika mielummin niiden kärryjen testaamiseen ;) Ja Nurminen nyt ei ole IKINÄ pärjännyt missään kisassa, missä on vastusta ollut. Ei kannata hirveesti huutaa iltapäivälehtien sivuilla jos aina on tullut pataan kun vastassa on ollut kisa kuskeja. LOPETTAKAA kateellisuus, koska se tappaa lopunkin jo lähes kuolleesta lajista. Piste.

musta ei ole valkoinenRe: Ne kolme27.8.2015 12.12
0,01 EI ole rangastavaa tai säännöillä kielletty siviililiikenteessä, kilpailutilanteessa on. Siinähän on tietty ero...
Että kannattaako herra Todellisuuden kovin innostua vielä ajatuksestaan?

TodellisuusRe: Ne kolme27.8.2015 12.52
Kannattaa. Ja kannattaisi muidenkin. Kun sillä 0.01 ei katso ole mihinkään mitään merkitystä. Edelleen nolla on nolla mutta kyllä tästä on tehty asia vaikkei asiaa edes ole.

Maalaisjärki!!Re: Ne kolme27.8.2015 12.55
Yleisestikin kannattaisi siellä V1600 luokassa innostua vähän enemmän siitä omasta, kun niiden muiden autoista 😄 Tapellaan jostain helvetin leimoista ja kaarista. Te tapatte oman lajinne tuolla ämmäilyllä 👍

todellisuusRe: Ne kolme27.8.2015 13.36
Jos yks mies puhalta 0,6 niin sillä taitaa olla jo vähän merkitystä

SisuRe: Ne kolme27.8.2015 13.40
No niin taas on todellisuudet ja ämmäilyt herännyt. Olette totaalisen ulkona jos vertaatte siviiliikenteen sääntöjä kilpailuihin. Puollatte sitä että vähän voi löysästi nappailla viinaksia ja ajella kilpaa? Kilpailuviikonloppuja 5-6 kesässä eikä pysty olla selvinpäin?

WakeupRe: Ne kolme27.8.2015 13.44
Ei kukaan 0.6 ole puhunutkaan. Sillä onkin merkitys. Ja ämmäilyllä tarkoitan sitä ainaista vitun kitinää toisten autoista.. Laji kuolee uskokaa nyt hyvän sään aikana! Sen pitäisi olla hieno asia että joku tuo uutta kalustoa radalle.. Jos vaikka tulisi yleisöä. Ennen yleisö tunsi kuljettajan nykyään kuljettaja tuntee yleisön ;) Että jatkakaa vaan sitä nillitystä niin käy niinku kävi sportillekin 👍

aita vai seiväsRe: Ne kolme27.8.2015 14.23
Nimimerkki Wakeup sotkee nyt vahvasti aidat ja seipäät. Tässä keskusteluketsussa puhutaan kolmesta tollosta, jotka eivät osaa erottaa alkoholinkäyttöään ja kilpa-autoiluaan toisistaan. Toisesa ketjussa keskustellaan autojen sääntöjenmukaisuudesta. Tosin voihan nämäkin asiat yhdistää, koska tuntuu yhdelle ja samalle porukalle osuvan molemmat tapaukset.
Wakeup:in mielestä:
- alkoholin nollatoleranssi sääntö on huono. Tämä on omituinen mielipide, sillä sääntö on kansainvälinen ja tunnetut viinimaat Ranska ja Italia sekä olutmaat Usa, Englanti ja Saksa ovat todenneet säännön hyväksi ja eivät protestoi sitä vastaan. Näissä maissa on lounaan kanssa normaalia nauttia alkoholipitoisia juomia, mutta kilpailuviikonloppuisin kuskit osaavat juoda muutakin.
- ei ole väliä siitä, että noudatetaanko teknisiä sääntöjä vai ei. Voitko laittaa luettelon, mitä sääntöjä ei tarvitse noudattaa, jotta muutkin tietävät turhat säännöt?
Vai tuleeko ne esille vasta sitten, kun lms on ensin niitä rikkonut?

wakeupRe: Ne kolme27.8.2015 14.38
Jatketaan näin vaan.. Tää on hyvää ja ennen kaikkea hauskaa viihdettä 😄 Katsoa kun aikuiset miehet kirjoittaa päiväkirjaa naapurista 😂🏁 👍

ihmettelijä 🏁 Re: Ne kolme27.8.2015 14.42
Mikä siinä kolmessa kirjaimessa niin paljon jengiä vituttaa? Hienot autot? Teami toiminta? Kertokaa nyt.. Onko se niin laitonta toimintaa? Haluatte savustaa ne sarjasta pois? Pari vanhaa xsaraa tilalle ni katsojat löytää paikalle 😄 sääntöjä toki pitää noudattaa mutta se tuntuu olevan aina sama jupina, kun he jotain tekee. Kai se Antin porschekin laiton oli? Vai oliko vaan niin että kuljettaja oli omaa luokkaansa?

Niilo LajiRe: Ne kolme27.8.2015 16.34
Keskustelu on pääsääntöisesti ollut yleisluontoista mutta ämmättelijät ja todellisuuspentit itse kääntää juttua tiettyihin tiimeihin tai henkilöihin. Aivan samalla tasolla tässä kaikki ollaan kun täällä palstalla huikitaan. Muusta asiasta niin yleisöä ei tule paikalle pätkääkään enempää kiertää siellä pari uutta autoa tai ei, hyvää kilvanajoa tullaan katsomaan. Rata-autoilu on suomenmaalla muutenkin vähän sellaista että lajiniilot lähtee katsomaan kisoja metsäradoille. Jotkut voi mennä katsomaan vauhtiajoille jos jaksaa aamulla herätä pitkän illan jälkeen. Sitten toista juttua niin ei kait nyt s entään koko laji kuole eihän? Voidaan sitten kisailla rullasuksilla moottoriradoilla. Ja selvä juttu on ettei kisailijat luokkaa tapa se on varmaan. Tämä on mennyt metsään jo siitä hetkestä kun cup muuttui sm.

do ping pongRe: Ne kolme27.8.2015 17.00
Nimimerkille "aita vai seiväs" pitää todeta, että mainitut viini- ja olutmaat ei pitänythyvänä 0,00 promillelinjaa. Siellä rajana on doping-raja 0,1 (tarkemmin 0,09 ja jotain) promillea. Kolmesta tollosta vain yhdellä tämä raja kiistatta ylittyi. Se olisi hyvä raja täälläkin. Eri asia on paljonko valvominen vaikuttaa, mutta sen mittaaminen onkin jo paljon vaikeampaa.

007Re: Ne kolme27.8.2015 21.27
Saisiko perustelut miksi 0,09 on parempi kuin 0,0?

puoskariiRe: Ne kolme27.8.2015 22.19
0,01 - 0,09 ei vaikuta ajo-osaamiseen mitään. Ovat vaikutukseltaan samalla viivalla sen suhteen kuin 0,00. Tärkeämpi selitys on, että 0,09 tai esim. 0,02 voivat löytyä muustakin kuin viinaksista. Joskus teoriassa, joskus käytännössä. On ihmisiä, joiden ruoansulatus on pienessä käymistilassa kaiken aikaa ja heillä ei koskaan viisari jää värähtämättä. Sama vaikutus voi olla suuvesillä tai konvehdeilla tai happamilla ruoilla. Lukema on mitätön, mutta yli 0,00. Lukema 0,09 ei ole parempi kuin 0,00, mutta raja-arvona se on. Siksi. Do ping pongin kommentti väsymyksestä oli viisas. Sitä pitäisi joskus jotenkin testata ja uupuneille kielto asettua viivalle (ei muuta rangaistusta). Mittaustapoja on olemassa, esim. refleksinopeudet olisi yksi tapa.

008Re: Ne kolme27.8.2015 23.22
Entäs se tilanne mikä johtaa siihen että 10:30 aamupäivästä vielä veressä on alkoholia vaikkakin vaan se 0,1? Ei vaikuta ajoon vai? Selittäkää nyt totta vie vähän hapankaalista vielä lisää....

kysyn vaanRe: Ne kolme28.8.2015 1.05
Kun täällä nyt tunnutaan asia tietävän, niin mitkä ne lukemat on oikeesti olleet???

RealismiRe: Ne kolme28.8.2015 7.59
007/008!! Mihin se vaikuttaa? EI mihinkään. Ei tarvitse puolustella, eikä siinä mitään puolusteltavaa olekkaan että värähtää. Mutta oikeesti hei :) Rikos ei nyt ole hirveän iso.. Isompi on se että ropaat autoasi koko yön ja viivalle samoilla silmillä. Viisari ei värähdä mutta kunto on sama kuin olisi 1% kännissä. MIETTIKÄÄ ennen kun heitätte sen ensimmäisen kiven.

TollotRe: Ne kolme28.8.2015 8.18
Tämän keskustelun voisi nyt lopettaa, asiat kiertää vaan kehää eikä kenelläkään ole mitään uutta tai oikeaa asiaa enää. Väännetään vaan lapsellisesti kättä. Vääristellään asioita. Haukutaan toisia.

Tapahtumista pitää oppia, ja varmasti keskustelu on saanut aikaan myös hyvää. On varmaankin katsottu peiliin, ehkä saatu ahaa -elämyksiäkin.

Pidetään toiminta SM luokan arvoisella tasolla.

👍 Re: Ne kolme28.8.2015 10.14
Tollot! Täysin totta. Kaateellisuus paistaa täydellä teholla.

KylläRe: Ne kolme28.8.2015 16.57
Nimenomaan kateellisuus kyllä

ei väliäRe: Ne kolme2.9.2015 15.40
Aika odotettu ratkaisu akk:n hallitukselta. antti buri, janne lähde, lisenssi hyllylle 28.02.2016 asti. Sanoisin, että aika vitun kova rangaistus suomalaisessa rata-autoilussa. Kilpailuitahan tällä ajanjaksolla on ruuhkaksi asti.
Tekoon ja sen aiheuttamaan negatiivissen julkisuuteen nähden naurettava, mutta kuten sanottu odotettu.

ei väliäRe: Ne kolme2.9.2015 15.44
Niin unohti vielä mainita arttu kilpi lisenssi hyllyllä 28.08.2016. Ei taida olla kavereita hallituksessa.
Se, että oliko enemmän promilleja, ei mielestäni vaikuta teon rangaistavuuteen. Tappokin on tappo, oli sitten tarkoitus, tai ei.

nojaaaRe: Ne kolme2.9.2015 17.43
kyllä tuo 6kk nyt ihan rangaistuksesta menee.... menettää mahdollisuuden sekä radan etttä jääradan suomenmestaruuksiin.

ei väliäRe: Ne kolme2.9.2015 22.12
antti burin suomenmestaruus meni. että mikäkö.

Hyvä ettei lynkattuRe: Ne kolme2.9.2015 22.21
Buri ajaa (ajaisi) syksyllä kansainvälisiä kisoja, joten hänelle rangaistus on kova. Leipä kapenee.

PorschekuskiRe: Ne kolme2.9.2015 22.59
Buri ajamassatestaamassa maanantaina alastarolla porsche:lla. Jotain suunnitelmia kuitenkin...

totuus kuitenkinRe: Ne kolme3.9.2015 10.07
"Buri ajaa (ajaisi) syksyllä kansainvälisiä kisoja, joten hänelle rangaistus on kova. Leipä kapenee"
Päinvastoin rahaa säästyy.

porscheRe: Ne kolme3.9.2015 16.42
Ajatteliko (toivoiko) joku että Antin ura olisi ollut ohi vai? Joo ei, ei ole 😂👍

KaljaakoneeseenRe: Ne kolme3.9.2015 22.25
Käsittämätöntä pelleilyä ja kuvaa todellakin autourheilijoiden asennetta alkoholin käyttöön. Lisäksi alkoholi on käsittääkseni dopingia ja yleensä hiihtäjät yms. saavat kilpailukieltoa pari vuotta. Ei sielläkään arvuutella, että oletko käyttänyt vähän vai paljon..... Mahtavaa julkisuutta lajille!!!

laporantti anttiRe: Ne kolme4.9.2015 10.03
Vaan kun kahdella taisi arvo jäädä alle doping-raja-arvonn. Tuomiot siis kohtuullisia tai ankaria vähän arvioijasta kiinni.

Joku PeteRe: Ne kolme6.9.2015 14.40
Tiedustelisin onko Veeran baari ollut auki myös Kamorassa?

PaarimikkoRe: Ne kolme6.9.2015 20.04
Koska kamorassa taas ajetaan? Onko hyvä rata....
Tanan pässi!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: